All tagged Päiväunet

Vauvan kantaminen helpottaa arkea

Hankin jo raskausaikana meille kantorepun. Olin kuullut, että monet vauvat tykkäävät olla kannettavana ja kantaminen helpottaa arkea, kun saa kädet vapaaksi vauvan ollessa samalla lähellä. En kuitenkaan tuntenut ketään aktiivisesti kantavaa, joten aihe oli tällöin vielä minulle vieras. Nyt reilun puolen vuoden käytön jälkeen voin sanoa, että kantoreppu on ollut meidän vauva-arjen tärkein hankinta!

7kk ikäisen vauvan päivärytmi

Meidän poitsu on ollut jo lähes syntymästään saakka todella rytmikäs temperamentiltaan. Yöunet on 19.00-07.00 (30 min vaihteluväliä voi olla ajoittain suuntaan tai toiseen), sisältäen heräilyt ja ruokailut yökohtaisesti vaihdellen. Satunnaisia myöhäisempiä nukkumaanmenoja on ollut, mutta pääosin ollaan pysytty tässä rytmissä.